sunnuntai 24. elokuuta 2014

Morsiusmatkalla Turussa

Koska merkit olivat suotuisat, lähdimme tyttösemme Nalan kanssa eilen morsiusmatkalle Turkuun. Matkan määränpäänä oli Sibtukun kissala, jossa meitä odotti komea kollipoika Tuco. Nalan ja Tucon ensitapaaminen sujui melko räväköissä tunnelmissa, sillä Nala ei oikein vielä hyväksynyt kollia viereensä. Neitokaisen kiinnostus pitää ansaita!

Tänään olemme antaneet nuorenparin rauhassa tutustua toisiinsa. Tuco onkin osoittanut Don Juan-maisia otteita ja suorastaan vienyt Nalalta jalat alta. Nalan ja Tucon kuherruskuukausi jatkuu vielä muutamien päivien ajan, jonka jälkeen matkaamme jälleen takaisin Oulua kohti. Nyt sitten vain peukut pystyyn ja jäämme odottelemaan, tuottaako morsiusmatka toivotun tuloksen. Ainakin täällä on kaksi tyytyväistä siperialaista ja kylläpä meidän kasvattajienkin tunnelmat ovat katossa.

 Tuco-herra kohtalokkaine katseineen vie nartun kuin nartun sydämen.

Nala on ottanut myös Turun "hotellin" omakseen ;)